Kuvien © Ednet
~ virtuaalihevonen ~
Koulutustaso: ko HeA, re 100 cm, me 90 cm
Liina on perusluonteeltaan melko rauhallinen ja ystävällinen, mutta ratsastettaessa ja varsinkin kisakentällä se näyttää toisen luonteensa. Verryttelyalueella on syytä pitää punaista rusettia hännässä, sillä Liinan pukittelu on välillä melkoista. Sen pääasiallinen tarkoitus ei ole vahingoittaa muita hevosia, vaan pukittelu johtuu kilpailutilanteen jännittävyydestä. Esteiden lähestyessä virtaa löytyisi enemmän kuin tarpeeksi, mutta päättäväinen ja rauhallinen ratsastaja saa kyllä sen energian ohjattua oikeaan paikkaan. Pientä sähellystä ja epätarkkuutta on havaittavissa, ja puomit tuntuvat joinain päivinä sinkoilevan ihan mihin sattuu. Koulukiemuroita hiottaessa Liina ei malttaisi millään keskittyä, rauhallista kävelemistä se inhoaa ja hyppii välillä pieniä sivuloikkia. Sille pitää olla koko ajan keksimässä tekemistä, ettei se hermostuisi totaalisesti. Pohkeenväistö ravissa on melkoista kyytiä, tamma kyllä väistää mutta vauhtia on hiukan liikaa. Kankisuitsilla Liina liikkuu rauhallisemmin, mutta tallin pienimmätkin kanget ovat hiukan liian isot sille. Maastossa Liina on melko luotettava ratsu, mutta vesilätäköitä se inhoaa. Tamma haluaa kiertää kaikki pienimmätkin vesilammikot, etteivät sen pienet sirot kaviot kastuisi.
Hoitaessa Liina seisoo kiltisti paikallaan. Sitä kutittaa kuitenkin helposti vatsan alta, joka aiheuttaa pientä takajalkojen nostelua, harvemmin kuitenkaan harjaajaa kohti. Kavioita nostaessa saa olla tarkkana, sillä toisinaan Liinan jalka nousee turhan lujaa ylös. Etukavioita putsatessa Liina tökkii leikkisästi hoitajansa selkää.
Kuljetusautosta Liina pitää, sillä se tarkoittaa yleensä että ollaan lähdössä kisoihin tai johonkin muuhun uuteen paikkaan. Kisapaikalla se kuitenkin aina hermostuu ja pomppii kuljetusautosta ulos kuin vieteri.
Liina nauttii tietysti myös leppoisista vapaapäivistä laitumella yhdessä muiden hevosten kanssa. Kotona Adeliassa se laiduntaa yhdessä Pete-ruunan kanssa, koska shettikset eivät saa hetkeäkään rauhaa ollessaan Liinan kanssa samassa tarhassa.
Sijoitukset
ERJ-Esteratsastus 12
30.05.2007 || kutsu || ERJ || 60-80 cm || 2/23 KRJ-Kouluratsastus 9
10.04.2007 || kutsu || KRJ || HeA || 1/47 Jälkeläiset
skp/nimi | syntynyt | isä
Sukutaulu
Sukuselvitys
Liinan isä Crépuscule on tunnetun ranskalaisori Airelle Rougen jälkeläinen. Crépuscule on kiiltäväkarvainen mustanruunikko, kookas (säkäkorkeudeltaan 147 cm) ja massiivinen ori. Se on voittanut monia kansallisen tason esteluokkia,
kun taas Airelle Rouge on menestynyt koulupuolella lennokkaan ravinsa ja näyttävien laukkaliikkeittensä ansiosta. Airelle Rouge on väriltään musta ja korkeutta löytyy 148 cm. Orien kotitilalla Etelä-Ranskassa on kasvatettu newforestinponeja jo 35 vuotta, ja sieltä ovat
kotoisin tiettävästi Ranskan parhaat rodun edustajat. Crépusculen emä D'Austerite on myös syntynyt Ranskassa, mutta sen vanhemmat ovat molemmat isobritannialaista syntyperää. D'Austerite on pieni kimotamma, jolla on otsassa sievä valkoinen tähti.
Liinan emä Shining Star on puhtaasti englantilaisen newforestkasvatuksen tulosta. Tämä 136 cm korkea rautiaankimo tamma omistaa kauniin värityksensensä lisäksi erinomaisen luonteen. Tammalle itselleen ei ole mainittavaa
kilpailumenestystä ole kertynyt, mutta sillä on monia hyvin menestyneitä jälkeläisiä, kuten Liinan täysveli Ricardo S, joka on niittänyt mainetta 120-luokissa.
Shining Starin isä Carlos on esteradoilla kisannut, jo 28-vuotias vanha herra, joka viettää rauhallisia eläkepäiviä kotitallinsa laitumilla. Viimeisenä muttei vähäisimpänä Always on Time, kaunis kimotamma, suurten
poninäyttelyiden takuuvarma ennakkosuosikki. Always on Time on myös hyvä kouluratsu, ja se on kisannut VaB tasolla. Liinalla on siis varsin värikäs suku.
Valmennukset
10.3.2007 || Spring Estate || re 80 cm
17.3.2007 || Liigajoukko || re 60-100 cm
|