Kuvien © Kaisukka (tiedot eivät liity mitenkään kuvien hevoseen)

~ virtuaalihevonen ~

Nimi: Deen Villamyssy
VH-tunnus: VH-35273
Lempinimi: Myssy
Rotu: suomenhevonen
Syntynyt: 21.10.2007, v
Väri: tummanrautias
Säkäkorkeus: 160 cm
Kasvattaja: Chao / Dakota
Omistaja: Kaisukka
Koulutustaso: ko HeA, re 80 cm, me 70 cm
Painotus: kouluratsastus

Kisakalenteri

Luonnekuvaus

Myssy on mukava ja yhteistyöhaluinen otus. Se on kuitenkin luonteeltaan hiukan arka ja tottunut tallin päivittäiseen rutiiniin, kisamatkoilla tamma on välillä melkoisen säikky ja pelästyy kaikkea mahdollista, välillä olemattomia asioita ja välillä liehuvia viirejä, isoja koiria, autoja, maahan jätettyjä sanomalehtiä ja muovikasseja sekä muuta rapisevaa. Uusiin asioihin totuttelemisessa Myssy tarvitsee kaverikseen rohkeamman hevosen, joka menee edeltä pelottavien paikkojen ohi. Myssy inhoaa vettä yli kaiken, rannat ovat sen kauhistus ja vesiletkukin on aivan liian vaarallinen. Tamman perässä saa kävellä muutaman kierroksen tallipihalla vesiletku kädessä, kunnes se lopulta ymmärtää, että varsinkaan kesäkuumalla pesulta ei voi välttyä. Sieni ja vesiämpäri taas menettelevät ihan hyvin, niistä kun ei kuulu ääntä eikä ämpäriin voi suomenhevosen kokoinen eläin hukkua.

Harjatessa Myssy rentoutuu niin, että alahuuli alkaa lerppua, mutta pienenkin epäilyttävän rasahduksen kuuluessa tamma on heti korvat hörössä valppaana. Kaviot nousevat ihan kiltillä pyynnöllä, mutta pään ja vatsan harjaaminen kutittaa niin, että takakavioilla pitää välillä huitoa ilmaa ja päätä nostella kohti kattoa. Satulavyön kiristäminen sujuu mainiosti, kunhan muistaa vielä ennen selkään nousua tarkistaa kireyden...

Muitten hevosten seurassa Myssy on lauman alimpia jäseniä. Tarhaillessaan muitten tammojen (rauhallisen mutta määrätietoisen Tirlin, itsenäisen ja äkkipikaisen Hipun sekä pikku Vilman kanssa, josta ei koskaan tiedä, mitä se saa päähänsä) Myssyllä on melkoinen tekeminen juomakepulle pääsemisessä varsinkin ilman Tirli-tädin apua. Hippu ja Vilma kun yrittävät varata kaiken juomaveden itselleen, ja väistyvät vain lauman johtajatamman (Tirlin) tieltä. Ainakin toistaiseksi Myssy on siis Tirlin suojeluksessa, ja voi turvallisesti tarhailla muitten tammojen kanssa, ilman kavion- ja hampaanjälkiä siis. Jos tilanne käy mahdottomaksi, lainataan Myssyn kaveriksi naapuritallilta joku kiva shettispallero seuraneidiksi.

Ratsastettaessa Myssy on aina kuulolla ja reagoi pieniinkin apuihin. Se on hyvin herkkä suustaan ja vastaa kaikenlaiseen kiskomiseen päätään nykimällä. Pohje- ja ääniavut toimivat myös erittäin hyvin, ja yleensä Myssyä saakin enemmän jarrutella kuin pyytää liikkeelle. Myssyllä on melko hyvät, puhtaat askellajit eivätkä koulukiemurat tuota sille ongelmia. Kilpailuissa verrytellessä tamma säikkyy kaikkea tavallisuudesta poikkeavaa, mutta varsinaisessa suorituksessa se ei välitä ympäröivästä maailmasta vähääkään. Hyppäämisestä Myssy ei erityisemmin välitä, varsinkin kukkaruukuilla somistetut esteet ovat todella pelottavia. Maastoon Myssy ei halua mennä yksin, vaan heti muiden kadottua taakse se jumittuu paikalleen ja yrittää kaikin voimin kääntyä takaisin. Muiden hevosten kanssa maastoiltaessa Myssy liimaa turpansa jonkun turvalliseksi tuntemansa hevosen häntäjouhiin eikä liikahdakaan paikaltaan.

Sijoitukset - yhteensä 0 sijoitusta.

Jälkeläiset

skp/nimi | syntynyt | isä

o/t Nimi 00.00.0000 nimi
o/t Nimi 00.00.0000 nimi
o/t Nimi 00.00.0000 nimi
o/t Nimi 00.00.0000 nimi

Sukutaulu

i. Onnen Häntäheikki ii. Mirkun Vallaton Vesseli iii. Keijun Hallusinaatio
iie. Hyökyaallon Luisteri
ie. Amorin Kaukokatse iei. Hasse L
iee. Onnen Utukeiju
e. Kippurallinen T.A.S KRJ III ei. Viimeinen Tinasotilas eii. Hämypuron Tuulipoika
eie. Troijan Kyynelpisara
ee. Anastamaton Kauneus T.A.S eei. Pohjolan Nestori
eee. Troijan Virvaliekki

Valmennukset

ulkoasu © Kaisukka taustakuva © The Inspiration Gallery