Kuvien © Kaisukka
~ virtuaalihevonen ~
Natu on pienikokoinen mutta suurisydäminen kauralla toimiva pikajuna, joka kiitää yli esteiden vaikka takaperin. Tai ei nyt sentään ihan, mutta Natu on hyvin energinen ori ja omaa myös suhteellisen hyvän hyppytyylin ja myöskin ponnistusvoimaa.
Sillä on aina kiire johonkin, oli sen määränpää sitten kentälle pystytetty este, omassa karsinassa odottava heinäkasa tai kuljetusauto, jolla pääsee uuteen paikkaan pomppimaan erilaisia esteitä. Vaikka Natu on reipas eläin, kuten aiemmin mainittiin, se pysyy useimmiten ratsastajan hallinnassa. Komeat
pukit esteiden jälkeen saattavat yllättää uuden ratsastajan, ja niitähän tämä pikkuori osaa tehdä. Koulukiemurat tuntuvat aina olevan ufojuttuja Natulle, mutta kuuntelukyvyn ylläpitämiseksi niitä pitää vääntää mahdollisimman usein. Natun kanssa saa useimmiten hioa samoja asioita lukemattomia kertoja, ennen kuin
ne menevät sen kaaliin.
Vaikka orilla onkin pitkät piuhat, se muistaa aina milloin on ruoka-aika ja on ensimmäisenä hirnumassa ja kolistelemassa karsinan ovea. Kuin kapellimestari se saa muut hirnumaan kuorossa, ja niinpä tallissa on ruoka-aikoina melkoinen meteli, jos Natu vain on paikalla. Harjaamisesta ei meinaa tulla yhtään mitään jos muita hevosia on lähettyvillä, sillä kimeä-ääninen otus nimeltä Natu ilmoittaa heti kaverille sijaintinsa. Se ei pidä
yksinolemisesta ja tarhassa se alkaa liikkua levottomasti ympäriinsä heti, kun se ei näe muita olioita ympärillään. Natu on ihmisrakas otus ja kerjää haleja ja rapsutuksia jatkuvasti.
Sijoitukset - yhteensä 0 sijoitusta.
Aloittelee kisauraansa.
Jälkeläiset
skp/nimi | syntynyt | isä
Sukutaulu
|