(klikkaa kuvat suuremmaksi)
~virtuaalikoira~
Täältä näet kaikki kilpailut ja näyttelyt, joihin Nella on osallistunut.
Nella on luonteeltaan leikkisä ja töpöttelee lyhyillä jaloillaan kaikkien mahdollisten liikkuvien esineitten ja olioitten perään. Tassutusta säestää kovaääninen vuff, kun pallosta ei saakkaan hampailla kiinni. Nella on melkoinen energiapakkaus, jolla virtaa riittää vaikka muille jakaa.
Jokapaikan höylä tahtoo olla kaikessa mukana. Niinpä tämän palleron voi löytää keskeltä estekenttää, ja kun esteet ovat liian korkeita Nellan hypättäviksi, se pujahtaa sukkelasti puomien välistä niihin koskematta. Hevosten kanssa laitumella on myös mukavaa, kunhan ne eivät ole turhan isoja. Nella hakeutuu usein Vilman lähelle, joka on hevoslaumasta pienin, nuuskii tamman turpaa ja räksyttää innokkaasti. Vilma ei aina koiran leikkiinpyytämistä ymmärrä, vaan lähtee korvat luimussa toiselle puolelle laidunta. Kauppakori on myös yksi Nellan lempipaikoista, ja kesäkuumalla ollaan aina menossa jääkaappiin - tassut vain sisään. Mutta Nellan harmiksi alahyllytkin ovat niin täynnä ruokatavaraa, ettei sekaan mahdu edes tämän kokoinen koira.
Tämä nelijalkainen omaa muiden corgien tavoin erinomaisen ruokahalun. Se katselee kieli pitkänä ruokapöydässä istuvia ihmisiä odottaen, että joku tiputtaisi sille makupalan. Sitä ei valitettavasti useinkaan tule.
|