| Nimi | GLB Andiamo |
Kutsumanimi | Diana |
| Rotu | Suomalainen puoliverinen |
Sukupuoli | tamma |
| Synt.aika | 12.12.2006 |
Väri | tummanruunikko |
| Säkäkorkeus | 161cm |
Koulutustaso | ko Int. I, re 110cm, me 100cm |
| Painotus | Koulu |
Saavutukset | - |
| Omistaja | Freddie |
Kasvattaja | Gelb |
Kisakalenteri
Historia ja tulevaisuuden suunnitelmat
GLB Andiamo tutummin Diana on Gelb:in kasvatti. Kaikki alkoi jälleen kerran päähänpinttymästäni, joka sanoi tarvitset uuden hevosen, vaikka alitajuntani sanoi, että se ei ehkä olisi tarpeellista niinpä päätin hälytyskelloista huolimatta alkaa metsästämään itselleni uutta hevosta. Mielessäni oli kuva kauniista koulutammasta, joka leijailee radalla kuin lintu, hupsista keikkaa satuin katsomaan netissä myynti-ilmoituksia, joiden kautta löysin Dianan. Tamma teki jo alussa hyvän vaikutuksen, tamma tuli karsinan ovelle korvat hörössä ja katseli minua piretällä ilmeellä. No tavalliseen tapaani aivoni alkoivat lyödä tyhjää ja kaikki ajatukset kaikkosivat niinpä koeratsastuksen jälkeen löin kaupat lukkoon.
Dianan varalle minulla on suuret suunnitelmat, eikös minulla aina ole? No kuitenkin, toivoisin että tammasta tulisi koulupuolella (jonne selvästi lahjoja) suhteellisen menestynyt ja mielellään menisimme tuonne KRJ-laatuarvosteluunkin näyttämään mistä meidät on tehty.
Hoitaessa
Diana on tullut aika paljon isäänsä, se on selvästi johtajatamma ainesta ja pompottaa muita hevosia (ja ihmisiä) mennen tullen jos saa tilaisuuden. Sen kanssa täytyy olla aika tarkka, ettei anna mitään mahdollisuuksia kiivetä ihmisen yläpuolelle tai mitenkään jätä aukkoa sen ajatuksiin siitä kuka on johtaja, koska tämän asian Diana osaa ratkaista ilman ihmistäkin.
Harjatessa se kokeilee hoitajaansa. Silloin on varpaat vaarassa, kun Diana alkaa pyörimään. Välillä Diana saattaa "vahingossa" litata hoitajansa seinään tai satulavyötä kiristäessä näykkäistä. Loppujen lopuksi tamma on kuitenkin todella mukava ja leikkisä tosin tutuillekkin se muistuttaa välillä uhmaiästään ja saattaa hillua itsekseen. Varusteet se antaa laittaa aika kivasti tosin satulavyön kiristystä se inhoaa, vaikka kukapa ei inhoaisi?
Muuten
Taluttaessa Diana kulkee kiltisti, se katselee mielellään ympärilleen ja on innokas tutustumaan uusiin asioihin.
Tarhasta sitä ei meinaa saada millään, se kipittää aina laitumen toiseen nurkkaan ja odottelee siellä, tamma ei ole tyhmä makupalat tai kaura eivät ole sen mielestä vapauden menettämisen arvoisia joten hoitajat joutuvat todella mittelemään älynlahjoidtaan tämän pikku neron kanssa.
Ratsastaessa
Diana on todella herkkä avuille, ja oikea virheen tunnistin. Se huomaa pienekin istunnan muutoksen ja reagoi siihen, vaikka ratsastaja ei olisi edes tarkoittanut antaa mitään apuja. Niinpä sitä aina välillä huomaa olevansa kentän keskellä seisomassa ja ihmettelemässä että miten tähän ollaan päädytty. Samoin, kun tamma kiihdyttää tai hidastaa yllätäen on useimmiten kyse siitä, että istunnalla on Dianaa janut etween tai pidättänyt. Tamma todella kulkee kuin ihmisen mieli.
Kouluradoilla sen liikkeet pääsevät oikeuksiinsa. Tamma kiinnitäisi kuolleidenkin huomion upealla ravillaan ja täydellisellä laukallaan. Diana on yksi parhaimpia hevosia joilla olen ratsastanut, mutta onhan se tullutkin todella hyvästä paikasta, ja sukukin on varsin hyvin koulupuolella menestynyt. Välillä Diana saattaa heittäytyä tammamaiseksi ja silloin ratsastaminen on vain sitä, että tamma monottaa joka kerta, kun siltä pyytää jotain ja liikkuu joko aivan jyräämällä tai kuin liisterissä. Näitä päiviä on luojan kiitos todella harvassa.
Esteitä tamma tykkää hypellä omaksi ilokseen. Ei se mikään huippu estetykki ole, mutta sillä on kiva tekniikka hypätä ja sopivissa luokissa se menee todella hyvin. Välillä Diana kuumenee välillä ei riippuu vähän millä tuulella se on. Diana on aika tarkka jaloistaan eikä yleensä pudottele, mutta saattaa kieltää, jos ratsastaja yrittää tuoda sen todella tiukasti esteelle niin liinat on hyvin äkkiä kiinni ja ratsastaja saa Dianan puolesta hypätä ihan omin avuin esteen yli. Diana ei oikeastaan kyttää mitään esteitä vaan hyppää kaiken ihan normaalisti, mutta jos sillä on vähän huonompi päivä se saattaa mulkaista esteitä niin tuttuja kuin tuntemattomiakin todella pelokkaasti ja hyppiä, kuin aropupu, vaikka normaalioloissa tammalle olisi yksi hailee minkä näköisiä esteet ovat.
Maastossa tamma on yleensä energinen, kuten useimmat hevoset. Se tykkää myös hypätä maastoesteitä eikä kyttää niitä ollenkaan.
Kisoissa Diana kuuntelee aina uusia ääniä, haistelee ilmaa pärskyy innostuksesta, se tykkää olla kisoissa ja radalla siitä huomaa kuinka mielellään se esiintyy yleisölle.
Sukutaulu
Jälkeläiset
Ei jälkeläisiä
Kuvat © Woodcroft Stud!