ESITTELY

Isolla aukiolla suuren, metsän vartioimana ja kaukana kaupungista sijaitsee kaunis talli nimeltään Isleen. Isleen sijaitsee Englannissa. Suuret laitumet, maneesi ja 2 kenttää ympäröivät tallia. Hevosille on oma uittopaikka, joka on n. 2 kilometrin päässä tallista. Sinne yleensä ratsastetaan kuumina päivinä kesällä. Ranta on kuitenkin aika loiva, joten hevosiltakin yltää jalat maahan. Maasto löytyy parin kilometrin päästä upeine ilmestyksineen. Karsinoita tallista löytyy 30. Rakennus on suuri, joka sisältää satulahuoneen, rehuvaraston, toimiston ja pesupaikan. Tammoille ja oreille on oma talli. Tammatallissa on varsomiskarsina ja se on pehmustettu heinillä. Talli(t) on lämmitetty kovia pakkasia varten, myös ilmastointi löytyy kaikista talleista. Tallirakennus on rakennettu 2000- luvun alussa. Tallirakennus on entinen navetta, jossa on asunut n. 60 mullia, ennen kuin tästä on tehty talli. Maneesi on rakennettu silloin, kun olemme tänne muuttaneet, eli se on aika uusi. Myös kaksi kenttää rakennettiin samaan aikaan. Jokaisesta karsinasta löytyy juoma-automaatti, ruokakippo ruokia varten ja ikkuna. Maastoon tallilta lähtee tie, mutta ensin pitää ratsastaa 2 km tietä pitkin, ennen kuin eteen tulee metsä. Maastossa on myös maastoesterata, joka on tarkoitettu tallin ratsastajille. Maneesissa on suuri katsomo. Tallirakennus on väriltään punainen, ja kesällä sen seiniltä roikkuu köynökset, jotka näyttävät mitä upeammilta. Joskus järjestämme myös leirejä, joissa ratsastetaan ja lopussa on leikkimielinenkisa. Sen jälkeen kiitetään leiriajasta ja annetaan kunniakirjat. Lääkekaappi löytyy toimistosta. Lääkekaapissa on kaikki, mitä voi tarvita. Tallin henkilökuntaan kuuluu minä, tallin omistaja Jenna P. Minut saa kiinni hevostalli.netin virtuaalipuolelta. Liikun siellä nimimerkillä demsi. Tutustu rauhassa talliini, pidät takuulla!

Päiväjärjestys
6:00, hevosille aamuruoat, talli aukeaa
6:30, hevosten hoito
7:10, hevoset tarhaan
12:00, hevosille päiväruoka
13:00, hevosten liikutus
15:00, hevoset pois liikutuksesta
18:00, iltaruoat, talli kiinni

Henkilökunta
Tallin omistaa Jenna P, hevostalli.netissä tutummin vain demsi. Tallissa ei itseasiassa muuta henkilökuntaa olekaan. Jennan voi bongata hevostalli.netin virtuaalitallit puolelta, jos nuorten nurkastakin nickillä demsi. Jos sinulla on jotain kiireellistä asiaa, suosittelen sinua laittamaan mailia (menyon_@hotmail.com).


c. Sara W