ETUSIVU
PONIT
KASVATUS
KILPAILUT



Virallinen nimi : Rashawn Red "Redi"
Rekisterinumero : VH-00000
Rotu ja sukupuoli : Ratsuponiori (75 %)
Syntymäaika ja ikä : 19.02.2006, 8-v. (VHKR)
Väri ja merkit : Rautias, läsi ja sukat
Säkäkorkeus : 139 cm

Koulutustaso : helppo A, 70 cm, vaativa pv
Painotuslaji : Valjakkoajo

Kasvattaja : Rashawn Ponies
Omistaja : Saara W.

Redi on oma kasvattini, jonka päätin pitää itselläni, koska se ei tuntunut menevän kaupaksi sitten millään (ilmeisesti kasvattaja oli vain liian tiukka siinä, millaiseen kotiin Redi voisi lähteä, sillä ostajaehdokkaita oli kuitenkin melkoinen liuta). Päätöstäni pitää Redi itselläni en ole katunut missään vaiheessa, sillä sellainen velikulta se on. Se on varsinainen sydäntenmurskaaja ja tietää kyllä miten saada huomiota.

Redin tallikäyttäytyminen on hyvin kiitettävää, jos ei erinomaista. Vaikka se onkin kova pörhistelemään ja esiintymään tammoille (ja ihan kaikille muillekin), se tietää kuitenkin missä raja menee. Redi tekee mielellään kaikenlaisia jekkuja hoitajiensa päänmenoksi, mutta asettuu kyllä, kun vakuuttavasti käsketään. Redi nauttii rapsutteluista ja se jaksaa seistä hoitotoimenpiteiden ajan melko hyvin paikoillaankin, vaikka välillä saattaa kyllästyäkin, jos liikaa viivytellään.

Alkuaikoina kilpailin Redin kanssa pääasiallisesti kouluratsastusradoilla itse asiassa mukavalla menestykselläkin, mutta vasta myöhemmin huomasin orin lahjat valjakkoajoon. Kärryjen edessä Redi myös kulkee mieluummin kuin ratsuna, sillä siinä sillä ei ole selässä ratsastajaa selässään ja olo on muutenkin vapaampaa.

SUKUTAULU JA -SELVITYS

ISÄ: Brighton Rock
nf, tprt, 134 cm
II: Mean Street
nf, vrt, 136 cm
III: My Friend
nf, rnkm, 147 cm
IIE: Wind of Change
nf, m, 139 cm
IE: Layla
nf, vkk, 145 cm
IEI: Jack Road
nf, prn, 132 cm
IEE: Santerina
nf, vvkk, 141 cm
EMÄ: Sweet Jane
rp (50%), vrt, 135 cm
EI: November Rain
rp (75%), rt, 148 cm
EII: St. Jimmy
rp (75%), tprn, 138 cm
EIE: Norelyn
rp (75%), mrt, 146 cm
EE: Sweet Child
rp (25%), rtkm, 146 cm
EEI: Voodoo Child
xx, km, 159 cm
EEE: Highway Star
rp (50%), rt, 134 cm

Brighton Rock on tummanpunarautias newforestinponi, joka on kilpaillut menestyksekkäästi alueellisilla kouluratsastusradoilla. Se on kantakirjattu II palkinnolle.

Sweet Jane oli oma ratsuponitammani. Nykyään jo edesmennyt poni kilpaili kanssani pääasiassa valjakkoajokilpailuissa. Se oli KTK III palkittu.

JÄLKELÄISET

Ei vielä jälkeläisiä.

KILPAILUKALENTERI

VVJ - 02.08.2006 - Allu Express - Avoin ponivaljakko - 3/19 2p.
VVJ - 11.08.2006 - Jewel Ponies - Vaativa ponivaljakko - 8/10
VVJ - 13.08.2006 - Siittola Cloud Castle - Vaativa ponivaljakko - 1/11 6p.
VVJ - 13.08.2006 - Virtuaalitalli Downway - Avoin ponivaljakko - 24/39
VVJ - 16.08.2006 - Kilpailukeskus Icaros - Avoin ponivaljakko - 7/22
VVJ - 15.08.2006 - Kilpailukeskus Vintchick - Avoin ponivaljakko - 4/21 1p.
VVJ - 22.08.2006 - Dauphine Riders - Avoin ponivaljakko - 9/16
VVJ - 25.08.2006 - Virtuaalikylä Apilaviidakko - Vaativa ponivaljakko - 1/5 6p.
VVJ - 26.08.2006 - Riimulan Ratsutalli - Vaativa ponivaljakko - 12/14
VVJ - 27.08.2006 - Siittola Langehoft - Avoin ponivaljakko - 15/22
VVJ - 28.08.2006 - Piensiittola Taka-Raja - Vaativa ponivaljakko - 9/11
VVJ - 29.08.2006 - Dark Excaliber - Vaativa ponivaljakko - 5/7
VVJ - 30.08.2006 - Seura DEW - Avoin ponivaljakko - 5/33 1p.
VVJ - 01.09.2006 - Nelda Warmbloods - Vaativa ponivaljakko - 15/21
VVJ - 06.09.2006 - Kilpakeskus Laukaus - Vaativa ponivaljakko - 14/14
VVJ - 09.09.2006 - Divine Angel - Avoin ponivaljakko - 23/31
VVJ - 09.09.2006 - Stuteri Skeppare - Avoin ponivaljakko - 16/26
VVJ - 10.09.2006 - Koulutuskeskus Tumpela - Avoin ponivaljakko - 7/12
VVJ - 12.09.2006 - Koulutuskeskus Tumpela - Vaativa ponivaljakko - 7/12
VVJ - 13.09.2006 - Briarfieldin Kisakylä - Vaativa ponivaljakko - 4/15
VVJ - 18.09.2006 - Virtuaalitalli Soviiri - Avoin ponivaljakko - 25/30
VVJ - 22.09.2006 - Allu Express (VVJ Cup) - Vaativa ponivaljakko - 14/18
VVJ - 30.09.2006 - Suomenhevostalli Huurre - Avoin ponivaljakko - 7/24
VVJ - 30.09.2006 - Ponitalli Naderal - Noviisi ponivaljakko - 15/20
VVJ - 30.09.2006 - Siittola Shadow - Vaativa ponivaljakko - 0/0
VVJ - 03.10.2006 - Koulutuskeskus Tumpela - Avoin ponivaljakko - 7/12
VVJ - 05.10.2006 - Greenwich - Vaativa ponivaljakko - 0/0
VVJ - 06.10.2006 - Flash Stablesin ratsastajat - Vaativa ponivaljakko - 0/0
VVJ - 08.10.2006 - Flash Stablesin ratsastajat - Vaativa ponivaljakko - 0/0
VVJ - 08.10.2006 - Stolan kartano - Avoin ponivaljakko - 0/0
VVJ - 09.10.2006 - Drei Sporthorses - Vaativa ponivaljakko - 0/0
VVJ - 15.10.2006 - Nelda Warmbloods - Vaativa ponivaljakko - 0/0
VVJ - 16.10.2006 - Usvajärven Ratsastajat - Vaativa ponivaljakko - 0/0
VVJ - 24.10.2006 - Allu Express - Avoin ponivaljakko - 0/0
VVJ - 29.10.2006 - Virtuaalitalli Soviiri - Avoin ponivaljakko - 0/0
VVJ - 30.10.2006 - Kisakeskus Vajoama - Vaativa ponivaljakko - 0/0
VVJ - 01.11.2006 - Tarun Suomenhevoset - Avoin ponivaljakko - 0/0

VALJ - 25.09.2006 - Briarfieldin Kisakylä - D-ponit, vaativa - 4/11
VALJ - 30.09.2006 - Virtuaalitalli Fatar - E-ponit, helppo - 0/0
VALJ - 15.10.2006 - Koulutuskeskus Tumpela - D-ponit, helppo - 0/0
VALJ - 15.10.2006 - Koulutuskeskus Tumpela - E-ponit, helppo - 0/0

KRJ - 06.07.2006 - Manala - Helppo B - 22/30
KRJ - 06.07.2006 - Manala - Helppo A - 6/30
KRJ - 08.07.2006 - Emdeller - Helppo B - 5/18
KRJ - 10.07.2006 - Kaviopolun Ratsastajat - Helppo B - 98/143
KRJ - 10.07.2006 - Kaviopolun Ratsastajat - Helppo A - 86/148
KRJ - 12.07.2006 - Virtuaalitalli Adolia - Helppo B - 7/42
KRJ - 12.07.2006 - Virtuaalitalli Adolia - Helppo A - 26/40
KRJ - 14.07.2006 - Memorable - Helppo B - 1/50 6p.
KRJ - 14.07.2006 - Memorable - Helppo A - 29/50
KRJ - 16.07.2006 - Virtuaalitalli Minettu - Helppo B - 14/60
KRJ - 16.07.2006 - Virtuaalitalli Minettu - Helppo A - 13/60
KRJ - 28.07.2006 - Summer Land - Helppo B - 38/40
KRJ - 28.07.2006 - Summer Land - Helppo A - 1/40 6p.
KRJ - 01.08.2006 - Kisakeskus Laiskiainen - Helppo B - 29/30
KRJ - 01.08.2006 - Kisakeskus Laiskiainen - Helppo A - 18/30
KRJ - 01.08.2006 - Light Dragon - KN Special - 28/30
KRJ - 01.08.2006 - Light Dragon - Helppo A - 17/30
KRJ - 02.08.2006 - Puomila - Helppo B - 60/65
KRJ - 02.08.2006 - Puomila - Helppo A - 38/65
KRJ - 03.08.2006 - PT Hillander - Helppo C - 29/40
KRJ - 03.08.2006 - PT Hillander - Helppo A - 14/40
KRJ - 05.08.2006 - Vihermetsän Ratsastajat - Helppo C - 1/30 6p.
KRJ - 07.08.2006 - MTT Silkkiruusu - Helppo B - 9/30
KRJ - 07.08.2006 - MTT Silkkiruusu - Helppo A - 21/30
KRJ - 10.08.2006 - Kisakeskus Perle Ole - Helppo B - 4/30 1p.
KRJ - 10.08.2006 - Kisakeskus Perle Ole - Helppo A - 9/30

25.07.2006 - Chan's Riders - Helppo A - 21/24

KUVAGALLERIA



Kuvaaja ei halua nimeään mainittavan kuvien yhteydessä.