| Nimi | t. Shannon |
Rotu | falabella |
| Ikä | 11.2.2006 |
Väri | voikko |
| Kasvattaja | W.E, Argentiina |
Säkäkorkeus | 75 cm |
| Omistaja | una. |
Painotus | näyttelyt |
| Rekisterinumero | VH-00000 |
Varsat | 0 |
Luonne
Yleisesti Sahnnon eli Sani on kiltti tamma. Poni tykkää leikkimisestä ja yleensä sen leikkikaveri on koira tai toinen falabella. Sani tykkää paljon pienistä lapsista. Karsinassa se on kuin pieni enkeli. Se ei pöyri eikä hyöri vaan pysyy kiltisti paikoillaan. Sitä saa harjatakkin ilma että se on kiinni. Kun se on tylsisitynyt se vain yritää kurkkia karsinan oven yli muihin karsinoihin ja käytävälle. Se ei tykkää isoista hevosista vaan lähtee aina karkuun. Joskus se "uhittelee" isommille hevosille. Sanilla pystyy ratsastamaan vain ihan pienimmät ja hennoimmat. Sani omistaa kivat askellajit, joissa on helppo istua. Joskus tämmöinen soveltuu tallin kivaksi maskotiksi!
Hoitaessa Sani seisoo kiltisti paikoillaan ja antaa harjata itseään. Mahan alta se on vähän arka, mutta yritää olla sopusuhtaisesti. Isommille hoitajille se tekee jekkuja. Esimerkiksi se antaa harjata itseään, mutta sitten se alkaa liikahdella. Joskus se luikahtaa ulos ovesta jos se vaikka on jätetty auki. Sitä ei saa millään muulla kiinni kuin porkkanalla. Taluttaessa se aina yrittää rynniä eteempäin tai hyökätä ensimmäisen vihreän kimppuun. Kaviot se nostaa kiltisti mutta yrittää saada ne sitten takaisin. Tämä tyttönen on todella vahva jaloistaan. Satulan se antaa laittaa selkään, mutta sitten ne hankaluudet alkaa. Se vain pullistelee ja pullistelee eikä anna laittaa kiinni. Hellä potkaisu mahan alle auttaa huomattavasti asiaa ja vyön saa kiinni. Saitset se antaa laittaa kaikki kunnolla. Ei vängä vastaan edes kuolaimissa. Kentälle taluttaessa se on todella laiska. Vähän raippa pepulle niin kyllä se siitä! :)
Ajaessa Shannon virkistyy silminnähden ja on reipas. Sania saa välillä pidetellä hyvinkin paljon, niin se kuumuu kärryjen edessä. Vaikka neiti alkaakin kiehua, se nauttii kärryjen vetämisestä täysin rinnoin. Ravikin kärryjen edessä sujuu hyvin ja nätisti, jos ohjasta osaa hallita ponin. Ohjia ei saa kertaakaan päästä liian löyhälle, sillä tamma käyttää tilaisuuden heti hyväkseen, eli lähtee armottomaan pukkilaukkaan, jolloin usein kärryt ovat olleet vaarassa irrota, puhumattakaan ohjastajan lemtämisestä yli laidan. Kun Sanin saa tuntumalle, loppumatka kulkee rattoisasti reippaan ponin askelissa. Sanilla ei saa ajaa kerralla kovin kauaa, eikä aikuiset ollenkaan. Sitä sen jalat eivät kestäisi pienen kokonsa vuoksi. Takaa-ajo on myös Sanin mieleen ja samanlainen kuin kärryillä. Tämä olisi ponin kannalta parempi vaihtoehto liikutukselle, mutta kärryjenkin kanssa voi. Sanille ei välttämättä ole niinkään väliä. Kunhan saa mennä lujaa!
Agilityssä Sani on taitava ja keskittyy joka kerta. Se rakastaa hyppimistä ja liitääkin kauniisti esteen kuin esteen yli, taikka ali. Myös monet portit ja pujottelut Sani taitaa ja nauttii niistäkin täysin rinnoin. Shannon kuitenkin tottelee vain yhtä ihmistä, jonka se päättää itse. Muiden on turha edes yrittää saada tammaa liikkumaan radalla. Sani päihittää usein itseään isommat falabellat, joskus jopa shetlanninponi. Näkee selvästi, että Shannon nauttii hyppäämisestä, miksi muuten se jaksaisi ponnistaa niin korkealle?
© Jensku ja una.
Sukutaulu
| i. Äxman
|
ii. Tredotus VAIV |
| ie. Luciana |
| e. Slaijjei Viiv |
ei. Prancer |
| ei. Wislyy |
Jälkeläiset
Kisat kisoja 4, sijoituksia 1
10.07.2006 / Stud Valiente / näyttelyt / poni tammat / -/-
28.06.2006 / Kawaranu / näyttelyt(NJ) / harvinaiset tammat / -/-
08.07.2006 / Leadership / näyttelyt(NJ) / harvinaiset ponitammat / -/-
11.06.2006 / Hevostalli.net / pikikset / ponitammat / 3/7 (150v€,ruusuke,banneri)
|
|
|